tiistai 12. heinäkuuta 2016

Saimi Hoyerin Hotelli Punkaharju on upea elämys

Savonlinnan visiitilläni pääsin tutustumaan myös vajaan 30 kilometrin päässä, Punkaharjun luonnonkauniin harjumaiseman keskellä sijaitsevaan Hotelli Punkaharjuun.
Hotelli on kevään kuluessa noussut matkailijoiden huulille, sillä sitä on määrätietoisesti ja persoonallisesti tehty tunnetuksi eri medioissa.


Markkinoinnin jos minkä pedantti huippumalli Saimi Hoyer osaa. Ilolla panin alan ammattilaisena merkille myös sen äärimmäisen huolellisuuden, millä asioita on tehty aivan pienimpiä yksityiskohtia myöten.
Talon vaalenapunainen sävy toistuu materiaaleissa. Harjumaisemasta on graafikon käsissä syntynyt kuvaava, moderni logo. Rakennuksen kauniit graafiset yksityiskohdat toistuvat nettisivuilla, sisustusmateriaaleissa, henkilökunnan työasuissa ja astioissa. WC-tilojen lattialaatat ja kahvikupit ovat kuin kaksi marjaa.


Hotellin vastaanottoaula on valoisa, selkä ja yksinkertainen.


Olimme tulleet Hotelli Punkaharjulle nauttimaan lounaasta. Se sopi oopperaretkemme päiväohjelmaan aivan täydellisesti. Lounaan olisi voinut nauttia kauniilla, valoisalla lasitetulla terassilla, jossa taidokkaasti kattoon asennetut harsokankaat luovat pehmeyden tunnelmaa.
Halusin kuitenkin jäädä itse salin puolelle, koska minusta salissa oli niin paljon yksityiskohtia havainnoitaviksi.


Salin ja terassin välisen avoimen vitriiniseinän somistavat ihanat "mummokukat" ja suomalaiset lasiklassikot. Ne ovat varmaankin löytöjä kirppiksiltä, mutta ovat tarkkaan valittuja
 ja miljööseen sopivia.
Erilaiset lasimaljat ja maljakot toistuivat myös ruokapöydissä. Salissa kulki lounaamme aikana yksi tarjoilija, joka vaihtoi jokaiseen pöytään tuoreet kesäkukat. Täydellistä huolenpitoa sekin.

Viinilasit olivat kauniit, servetit ja aterimet laadukkaita. Ikävää oli vain, että kamerani oli juuri tämän retken aikana rikki. Sen kanssa en saanut ihanuksia ikuistettua toivomallani tavalla.


Salin suuret valaisimet olivat  myös kauniit. Puisen katon huolella maalatut reunasomistukset viehättivät myös. Ja kuin kurioositettina, lasivitriinin yläreunassa näkyy tässäkin kuvassa talon oma ornamentti. Harmi, että kuvasta rajautuu ulos hauska ja näyttävä munakuppikokoelma.


Huonekalut on verhoiltu ja kunnostettu taitavasti. Osin varmaan myös uusittu. Apuna  työssä ovat olleet mm. paikalliset osaajat. Sisustuksesta ja hotellin graafisen ilmeen toteutuksesta on Saimin näkemysten mukaisesti vastannut AD Petri Salmela.


Lounaspöytä koostuu luonnon antimista. Kalaa, villiyrttisalaatteja, herkullista spelttisalattia, lähiseudun hanhipateeta, loistavasti keitettyjä uusia perunoita ja rehtiä ruisleipää voin tai herneleivitteen kera.
Pehmeänmakuinen porkkanakeitto oli varmaankin keitetty makeista uuden sadon naattiporkkanoista. Se oli taivaallista.



Lounaan lopuksi tarjolla on kahvia tai teetä sekä pala itse tehtyä piirakkaa.
Piirakkalautaset on dreijannut paikallinen keraamikko ja myös kahvikupit ovat savolaiset. 
Kauniin muotonsa ja laadukkaan posliininsa ansiosta ne vaikuttavat italialaisilta.




Kansallismaisema kutsuu hotellivieraita monin tavoin nauttimaan luonnosta. Saimi Hoyerin hotellissa eletään todeksi oppeja, joista Saimi on puhunut. Yksi tapa on hypätä maastopyörän selkään ja harjureitille. Juoksulenkit ovat myös mahtavia.



Piha-alueen miljöö on yhtä tarkkaan mietitty kuin kaikki muukin. Omassa kasvihuoneessa kasvatetaan keittiöön mm. yrttejä. Muuten pihalle on palautettu perinneperennoita ja miljööseen sopivaa kasvillisuutta. Puutarhassakin on tarkoitus viihtyä.


Pienestä pihapuodista löydän vihdoin ostoslistallani olleen Saimi Hoyerin ja AD-ystävänsä Petri Salmelan kirjan Sieniä & Ihmisiä. Se vie mukanaan kolmelletoista sieniretkelle erilaisten mielenkiintoisten oppaiden johdattamana. Ilahduin löytämästäni. Ja vielä iloisemmaksi tulin, kun huomasin, että ostokseni kietaistiin paikan graafisen ilmeen mukaisesti vaaleanpunaiseen silkkipaperiin. Aivan loistavaa!

Jos vaan saan aikataulut  täsmäämään, palaan syksyllä Punkaharjulle - ehkäpä osallistumaan yhdelle sieniretkelle. Oppaaksi retkelle on lupautunut myös villiyrttikeittiömestari Sami Tallberg.
Mukaan otan myös upouuden kamerani, jonka hankin heti retken jälkeen kolhuja saaneen tilalle. Syksyinen harjuluonto on varmasti mitä kauneinta ikuistettavaa.



Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti