keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Rion Cobacabana - ehkä maailman kuuluisin ranta

Legendaarisen Copacabanan nimi on monille tuttu. Siihen liittyy erilaisia mielikuvia boheemista ja ylellisestä huvitelukohteesta ja pitkästä, vaaleahiekkaisesta rannasta. Vihdoin meilläkin oli mahdollisuus astua kuuluisan rannan hiekalle ja katukiveyksille ja arvioida legendaa omakohtaisesti.


Eteemme aukesi puolikuun muotoinen ranta, josta oli huima näköala Sokeritoppavuorelle, yhdelle Rion symboleista. Tropiikin yön tummina tunteina valot valaisivat hiekan, mutta maisema valkeni vasta aamun koittaessa.



Aloitimme askeleemme rannan eteläpäästä. Siellä sijaitsee historiallinen linnoitus Forte de Copacabana. Linnoitusvierailulle pitää ostaa parin euron arvoinen pääsylippu ja se tarvitaan myöskin silloin, kun haluaa vierailla vain alueen kahviloissa. 






Paksuseinäinen linnoitus on ollut Rion tärkein puolustustukikohta merelle päin.
Sisätiloissa on museo, joka esittelee seikkaperäisesti historiaa portugalilaisten saapumisesta asti.


Linnoitukselta on hienot näköalat rantaan ja merelle.



Sekä myös läheisille lintusaarille.


Confeitaria Colombo on Riossa käsite. Vanhan Centron alueella toimiva pääpiste, kahvila ja herkkumyymälä on suorastaan nähtävyys. Linnakkeella toimiva kahvilan sivupiste vetää myös paikalliset sunnuntaibrunssille ja pöytiä saatetaan jonottaa tunti  tai pari. Mekin kirjauduimme jonoon ja odotuksen aikana ehdimme tutustua linnakkeen tarjontaan ja huikeisiin näköaloihin. Suomalaiseen kurinalaiseen jonotusmentaliteettiin paikan varausjärjestelmä ei ollut ehkä ihan sopivin, mutta Riossa turha loogisuus kannattaa muutenkin heittää romukoppaan. Pöytä saatiin sitkeydellä ja brunssi maistui auringopaisteessa, juoksulenkin jälkeen taivaalliselta.






Palataan Cobacabanalle. Itse kadun alkupäässä on kalatori. Kauppa käy ahkerasti aamuisin. Tunnelma oli kuin pienessä kalastajakylässä, suurkaupungin kiire ei näkynyt missään.




Verkot oli selvitettävä seuraavaa saalista varten. 
Taustalla näkyvät Forte de Copacabana ja Confeitaria Colombo.



Kaloista voidaan siirtyä kuuluisan sambalaulajan, sambista Dorival Gaymmin patsaan kautta itse hiekkarannan tunnelmiin. Cobacabanan eteläpäässä hiekkaranta on kapeimmillaan ja Atlantin aallot luovat hienon tunnelman. Niiden kohinan voi kuulla myös rannan hotelleihin. Varsinkin yöllä aaltojen ääni tuntuu huikealta.




Copacabana nimi tarkoittaa jonkun tarinan mukaan hohtavaa horisonttia. Se satama, joka ottaa Atlantin allot ja koska niiden ei haluttu pysähtyvän hiekkaan, rantakadulle rakennettiin kaupugin symboliksikin noussut valkoisin ja mustin aalloin koristeltu mosaiikkijalkakäytä. Aaltokuviot ovat maisema-arkkitehti Roberto Burle Marxin suunnittelmat ja ne on rakennettu portugalilaisista kivistä.







Sunnuntaisin hiekkarannan edessä kulkeva Avenida Atlântica on autoilta suljettu ja sen valtaavat lenkkeilijät ja pyöräilijät. Mekin juoksimme kuuluisan, yli neljä kilometriä pitkän baanan päästä päähän. Tuntui hienolta ja matka taittui nopeasti, kun ympärillä oli koko ajan paljon seurattavaa.


Cobacabanan hiekaranta kokoaa yhteen auringonpalvojat ympäri maailmaa. Sydäntalvella ei ole ruuhkaa, mutta kesäkaudella paikalliset siirtyvät jo pois kauemmille, rauhallisimme rannoille.



Cobacabanan varrella on lukuisa määrä pieniä rantaravintoloita, kioskeja, kuten paikalliset niitä kutsuvat. Monet kioskeista ovat auki ympäri vuorokauden ja ainakin isommalla porukalla niissä voi viettää myös iltaa.
Vaikka ranta on valaistu, ei turisteille missään tilanteessa suositella liikkumista rantahiekalla pimeän tullen. Rannoilla kannattaa myös pitää kiinni laukuistaan, kameroistaan ja kännyköistään. Pyörillä liikkuvat varkaat ovat näpistyksissään nopeita ja taitavia. Kaulavitjat ja kellotkin lähtevät takaa päin lähestyvän pyöräilijä matkaan kuin huomaamatta. Meidän vierailumme aikana oli rannalla Olympialaisten vuoksi erityisen tiukka vartiointi eikä mitään vaaratilanteita tullut. 



Löysimme omat suosikkikahvilamme, mm. 51 ja Orange olivat uusittuja ja houkuttelevia.  Muita nimiä ovat mm. Très, Carioca Com Vocé, Itaipava ja SK@L. Kuvassa kaadetaan paikallista coolerissa tarjottu olutta ledengaarisiin Vaso Americano -laseihin, jotka on esitelty brasisilaisen muotoilun symboleina New Yorkin modernin taiteen museossa MOMAssa.



Cobacabanan rantahiekka on ollut inspiraation lähde myös uusille rantaurheilumuodoille.  Pelit jatkuvat aamusta iltamyöhään. Cobacabana on myös Rion Uuden vuoden merkittävin juhlintapaikka ja sen ilotulitus kerää rannalle pari miljoonaa katsojaa. Ranta suljetaan autoilta täysin ja myös uutta vuotta viettämään tulevien hotellivieraiden kannattaa kiitää paikalle ajoissa, jos mielivät saada kuljetuksen perille asti.



Rannan kuuluisin rakennus on loistohotelli Copacabana Palace. Se valmistui kuplivan 1920-luvun alussa ja on edelleen yksi ylellisimmistä koko Brasiliassa. Kaupungissa vierailevat kuuluisuudet ja valtionpäämiehet yöpyvät hotellissa.





Hienosta ja arvokkaasta ilmeestään huolimatta hotelli toivottaa vierailijat tervetulleiksi. Mekin päätimme mennä nauttimaan iltapäivän kahvihetkestä uima-altaan ääressä sijaitsevaan ravintola Pergolaan. 






Pukukoodi Riossa on vapaa ja myös luksuspaikossa sopii esiintyjä asiallisissa turistitamineissa. Copacabana Palacessa näimme kuitenkin alueen tyylikkäintä pukeutumista. Iso osa asiakkaista oli liikematkailijoita.



Copacabana tuli aikanaan tunnetuksi myös yöelämästään, baareistaan ja diskoistaan. Rantojen rakentamisen ja viihtyisyyden lisäämisen myötä iltaelämää on tuntuvasti rauhoitettu. Bailauksen painopiste on siirtynyt Lapaan. Esimerkiksi Copacabanalla sijainnut huikea monikerroksinen ja vauhdikas yökerho sai kokea saman kohtalon kuin kuuluisa esikuvansa New Yorkin Studio 54. Se joutui sulkemaan ovensa ja tilat päätettiin kunnostaa New Yorkilaisen arkkitehdin avulla Aäni- ja kuvamuseoksi. Projektin piti olla valmiina pari vuotta sitten, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että vielä taitaa mennä pari seuraavaakin. 




Museoa odotellessa Cobacabanan hohtava horisontti tervehtii lukemattoman määrä turisteja. 


Tänä kesänä kuuluisa ranta toimii myös Rion kesäolympialaisten näyttämönä.


Lisää havannoistani Olympialaisten valmisteluissa voit lukea tästä.


Cobacabanan naapurissa sijaitsee Rion toinen kuuluisa ranta, Ipanema. 
Postaukseni Ipanemasta voi halutessasi lukea tästä.

Terveisin,





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti