sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tukholman keväässä

TUKHOLMA

Tukholmaan on aivan ihana mennä keväällä, koska siellä kevät aina vielä aina piirun verran edellä. Ja sekös jos mikä innostaa lisää kesän odotusta. Niin tänäkin vuonna. Hiirenkorvat olivat jo puissa ja mikä hurmaavinta, kirsikkapuut kukkivat!

Kevät oli tietysti vallannut myös kaupat, sisustuksesta muotiliikkeisiin.
Uusia trendejä oli helppo päästä haistelemaan.

Auringossa kylpevät katukahvilat vetivät väkeä ulos sekä lounaalle että kahvitauolle.
Tällä kertaa minun pysähdyspaikkani oli lounaskahvila Cafe Bel Mondo, Olof Palmes Gatanilla.
Herkullisia lounaita ja leivonnaisia. Paljon paikallista yritysväkeä. Ja kansainvälinen tunnelma.
Pieni miinus siitä, että kaikki elektroniset laitteet olivat kiellettyjä. Paikka oli tarkoitettu kahvitteluun ja ruokailuun, ei työskentelyyn. Eikä varsinkaan opiskeluun (inga skolböcker).
Myös tavaratalo Pubin kahdessa kerroksessa toimivan hurmaavan ROOM-sisustusosaston kahvila on kokemisen arvoinen, trendikäs. Tällä kertaa minua ilahduttivat ROOMin satunnaisille tarvitsijoille osoitetut "Jobba på Pub" -työpisteet. Eipä sitten tarvinnut työskennellä kahvilassa.
Kolme eriväristä kahden hengen pientä työskentelynurkkaa täyttyivät ja tyhjenivät. Yhden kansoittivat kolme nuorta daamia, jotka selvästi rustasivat opintojensa ryhmätyötä. Toisessa "pukumies" kirjoitti kannettavallaan. Ja kolmas oli kuin minua varten, sähköpostien tarkistushetkeen.

 Lisää Tukholman kahviloita aikaisemmassa postauksissani tästä, tai aamiaisista tästä

Päivän kruunaus oli tietysti herkullinen ateria laivalla - Happy Lobsterissa.
Keväisiä makuja sielläkin nauttien.

Terveisin,
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti