Tänä vuonna auringonpilkkujen määrässä on tapahtunut muutoksia ja taivaalla on leimunnut revontulia eteläistä Suomea myöten. Odotin siis innolla, että olisin viikonlopun visiitilläni Kittilässä nähnyt upeaa väriloistoa taivaankaarella. Toisin kävi. Eivät leiskuneet revontulet.
Onneksi muistin uumenista nousivat mielikuvat aikaisemmasta revontulielämyksestä, jossa koko taivas hohti virheää ja vaaleaa valoa. Olotilaa helpotti myös Pertti Turusen Lapin valot -kirja, jossa Pohjois-Lapissa asuva luontokuvaaja on upeasti taltioinut oman kotiseutunsa valoa ja sen vaihtelua.
Turusen kirja on hieno matka arktisten valojen maailmaan. Eikä vain revontulien. Kuvaaja tuo esiin kaamoksen tunnelmaa, talviauringon lämpöä, kevään heräämistä ja kesän yötöntä yötä.
Valon vaihtelut pohjoisnavan lähellä tuntuvat luonnossa voimakkaina ja myös vuodenaikojen rytmi on toinen kuin etelässä. Kittilässä kaamosta kestää joulukuun alkupuolelta tammikuun alkuun, Utsjoella marrakuun lopusta tammikuun puoliväliin. Syksyn ruskan sävyt loistavat parhaimmillaan syyskuun puolivälissä. Sumuun voi törmätä syksyllä ja talvella. Kirjan tunnelma ja kuvat ovat vaikuttavia. Ehkäpä siksi kirja päätyi kotiin kannettavaksi.
Oman visiitin valoja saattoi tarkastella vain lyhyellä aikavälillä, kaamoksen mentyä. Oli hienoa huomata auringon tuoma ilo ja pilvisen sään harmaus. Iltaruskon tunnelmat tunturissa jäivät mieleen.
Terveisin,
