keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Twilight elokuvan tähdet Berliinissä

POSTDAMER PLATZ

Toisessa maailmansodassa maan tasalle pommitettu berliiniläinen Postdamer aukio oli vuosisadan vaihteen vilkas huvittelukeskus ravintoloineen ja baareineen. Elämä oli niin vilkasta, että paikalle oli pakko virittää Euroopan ensimmäiset liikennevalot, joissa punaisen ja vihreän vaihtelua säädettiin manuaalisesti.

Sodan jälkeen alueesta tuli neljäksikymmeneksi vuodeksi maailman tarkimmin vartioitua joutomaata Berliinin muurin kupeeseen. Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten alkoi Postdamer Platzin määrätietoinen uudisrakentaminen. Maailman futuristiset arikketehdit kutsuttiin ideoimaan uusi lasista ja teräksestä rakentuva kaupunginosa, joka haluttiin täyteen elämää. Ja epäilyksistä huolimatta tässä onnistuttiin. Berliinin viihdemaailman keskuksesksi noussut alue on myös kuuluisien elokuvajuhlien, Berlinalen pitopaikka.




Elämä tuntui konkreettiselta. Illalla pienet kahvilat, ravintolat ja baarit olivat täynnä. Keskellä olevalta esiintymislavalta roudattiin pois edellisen esiintyjän tekniikkaa, jotta aamun valjetessa päästäisiin rakentamaan lavaa uuden Twilight Aamunkoi -elokuvan ensimmäisen osan tähtien vierailulle.
Elokuvan maailman ensi-ilta oli viikonloppuna (pe 18.11)  ja koko kaupunki tuntui kuohuvan sen tiimoilta.



Innokkaimmat fanit kokoontuivat konkreettisesti aamunkoitteessa tuoleineen, huopineen ja eväineen odottamaan tähtiä tapahtumalavalle nimikirjoitusten toivossa. Saksalaisen säntillisesti fanit järjestettiin aitauksiin ja nimikirjoituksia pääsi jonottamaan kolmesta eri jonosta.

Päätin jättää odotuksen väliin, mutta, jos kuopukseltani kysyttäisiin, tein suuren virheen. Hän olisi varmasti mieluusti halunnut tähtien nimmarit matkatuliaisina:). Ehkä lupaus leffalipusta korjaa tilannetta edes osaksi.


Minulle vampyyri-ilmiön valokeilaan joutuminen oli mielenkiintoinen kurkistus elokuvien brändinrakennukseen. Tähtien käyttö markkinoinnissa on villinnyt nuorison ympäri Eurooppaa. Tapahtuma näkyi myös ympäri Berliiniä kirjakauppojen ja tavaratalojen näyteikkunoissa, joiden äärellä fanit kuvauttivat itseään mainosjulisteiden seassa. Harry Potter -ilmiö toistuu, tällä kertaa vähän vanhemmassa kohderyhmässä.



Terveisin,

tiistai 22. marraskuuta 2011

Berliinin dramaattinen tarina

BERLIINI


Viikonlopun pyrähdys Berliiniin oli vaikuttava. Voi melkein sanoa, että mikään muu kaupunki ei ole tehnyt minuun niin syvää vaikutusta olemuksellaan.

Ensiksi kaupunki tuhoutui kohtalokkaasti maailmansodan pommituksissa Hitlerin päämajana. Ja vain muutamia vuosia sodan päättymisen jälkeen kaupunki jakautui kahtia kylmän sodan näyttömöllä. Viisikymmentä vuotta sitten tämä tragedia sai merkikseen muurin, joka jakoi maailman ja monen monta ihmiskohtaloa. Pienenä tyttönä itkin saksalaisen soitonopettajan surusta. Ja juuri ennen vanhimman tyttäreni syntymää itkin maailman mukana siitä ilosta, että Berliinin muuri on murtunut.

Vasta viime viikonloppuna pääsin itse konkreettisesti tälle näyttömölle ja huomasin taas kyynelten kipuavan silmäkulmaan yhden jos toisenkin kerran. Muuri ja sen tarina liikutti minua. Yllätyin itsekin. Tutustuin muurin historiaan monesta eri näkökulmasta: historiallisilla muistomerkeillä, muurimuseossa, Berlin Story -kirjakaupassa (Unter den Linden 49) kymmenien kirjojen, videoiden ja valokuvien äärellä ja lopulta aiheesta tehdyssä musikaalissa.


155 km pituinen muuri rakennettiin Länsi-Berliinin ympärille. Se koostui 3,6 m korkeista ja 1,2 m leveistä teräksellä vahvistetuista, 2,6 tonnia painavista betonielementeistä.


Muuriin syntynyt katutaide kertoo monta tarinaa. Vihaa, kaipuuta, turhautumista, luvuttamista... mitä kaikkea - voiko edes arvata.




Yli viisituhatta onnistui pakenemaan muurin ohi. Osa muurin alle kaivetun tunnelin kautta, jotkut kuumailmapallolla lentämällä, kaiuttimeen kätkeytyneenä tai vartavasten pakoon rakennettujen autojen rakenteissa. Pakoon kuolleita uhreja syntyi yli kaksisataa.


Ainoa rajanylityspaikka ulkomaalaisille oli legendaarinen Checkpoint Charlie, joka on tuhansien kyyneleiden palatsin, Trennenpalastin lisäksi ainoa yhä kaupunkikuvassa säilytetty muisto.




Opiskelijat ylläpitävät pientä bisnestään seisomalla sotilaspuvussa vartiossa ja antamalla halukkaille aitoja muurin ajan rajanylitysleimoja passiin. Kaikkiaan tarvittiin seitsemän eri leimaa, jos mieluili vaikkapa itäberliiniläisiä sukulaisiaan tapaamaan.


 Checkpoint Charlien luona on vielä jäljellä myös rajalinjasta kertova kyltti.



Surullisesta historiastaan huolimatta Berliini on yhdistymisensä jälkeen, kahdenkymmenen vuoden aikana onnistunut tekemään aivan uskomattoman come backin maailmanluokan moderniksi pääkaupungiksi. Huippuarkkitehtien työn jälki ja Saksan nousu talousmahtina näkyy katukuvassa.


Terveisin,

lauantai 12. marraskuuta 2011

Tarunhohtoinen Taj Mahal

INTIASSA

Äitini Intian-matkan kultainen kolmio sulkeutuu Agran kaupunkiin ja takaisin Delhiin.
Minä palaan muistoissani Agraan. Kaupungin kupessa kohoava valkoinen marmorimonumentti Taj Mahal on ikuisen rakkauden symboli. Suurmogulien valtakunnan hallitsija rakennutti sen muistoksi synnytyksessä kuolleelle persialaiselle lempivaimolleen.

Hallitsija oli muslimi ja siksi Taj Mahal on rakennettu moskeijan näköiseksi. Rakennustyö kesti taidokkaiden ammattilaisten voiminkin kaikkiaan yli 20 vuotta (v.1630-1653) ja rakennusmateriaaleina käytettiin eri puolilta Intiaa tuotuja aarteita, mm: valkoista marmoria, jadea, jaspista, kristallia ja safiiria.

Seiniin tehdyt upeat jalokivikirjailut loistavat kuun valossa ja saavat Taj Mahalin hehkumaan. Ei ihme, että rakennusta sanotaan yhdeksi maailman kauneimmista. Se on myös nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi.






























Terveisin,

perjantai 11. marraskuuta 2011

Ranthambhoren luontosafarilla

INTIASSA

Äitini Intian-matka vei hänet ja kumppaninsa Delhin vastakohdista Jaipuriin - värien kaupunkiin. Ja sieltä luonnonpuistoon. Vastaavia polkuja kuljin minäkin. Menetin sydämeni Rajasthanin väreihin ja pieneen yrittäjyyteen. Tästä kirjoitin jo aikaisemmin.

Nyt palaan luontosafarille. Vaikka Ranthambhoren luonnonpuiston alueella elävä muhkea bengalintiikeri Machli jäi päivän safarilla näkemättä, oli luontokokemus silti häkellyttävä. Jeepin kyydissä kaikki tuntui olevan niin lähellä. Välillä puiden oksat jopa tarttuivat hiuksiin.

Vaikuttavinta oli luonnon hälyytysjärjestelmän kokeminen. Kun vaara lähestyi, linnut aloittivat ja lopulta kuoroon liittyivät myös apinat. Konsertti oli kuuluva ja täydellinen. Oppaamme, itsekin vaistojensa ja havaintojensa varassa elävä luotoilmiö, oli uskomaton tietolähde intilaisen luonnon kiehtoviin ilmiöihin. Tiikerikuningattaren tuoreet jäljet olivat minulle riittävä tuttavuus.



































Terveisin,