Syyspäivä Jurmossa

Tiukka pohjoistuuli helisi yöllä ikkunoissa, se tarttui takkahormin vetoon. Olen tottunut siihen, että saaristossa lähes poikkeuksestta kesäaamun auringonnousu nostattaa päivätuulen, joka tyyntyy yöksi. Nyt sääsysteemi oli muuttunut. Se vastasi kesän myrskyjaksoja. Allot velloivat tyyntymättä myös yön pimeydessä.

Ulkosaariston syksyn kokeminen oli yksi vahva syy, miksi halusimme tulla Jurmoon juuri nyt. Tuuli ei pettänyt meitä. Se tuiversi, niin kuin uumoilimme. Mutta onneksi se kohteli meitä kaupunkilaisia silkkihansikkain. Pahin syysmyrsky olisi saattanut pelottaa meidät pahan kerran. Parin illan takainen ukkosmyrsky oli jo kotipihallakin kovaa koettavaa.

Yö oli säkkipimeä ja aallokko jylisi pimeydessä. Sisätiloissa oli suojaisaa ja hiljaista, oman hengitys oli ainoa ääni, jonka saattoi kuulla. Utön majakka loi tuvan seinään rytmissä toistuvan valoilmiön, jonka katseluun nukahdin. Heräsin taas viideltä, kehon kelloni mukaan. Ulkona tarvitsi vielä otsamapun, mutta syvin piemys oli mennyt. Sytytin takan ja keitin kahvia. Aloin kirjoittaa.

Seurasin aamun valkenemista. Valon määrä kasvoi samassa suhteessa, kun tekstini piteni. Puoli yhdeksältä oli jo päivä. Puoli kymmeneltä alkoi paistaa aurinko. Se kultasi kuivettuneen rantaheinikon ja kirkasti talojen tummat seinät iloisimmiksi.

Teen säännöllisesti etätöitä toimiston ulkopuolella, joten käytännössä poissaoloni ei herätä työpaikalla ihmetystä. Ja minulle saaristotoimisto sopi upeasti. Olen opetellut tekmään tekstiä ja suunnittelutyötä kaikkialla. Itse asiassa tuloksen kannalta tehokkaimmat päivät ovat aina ne, jolloin olen vetäytynyt rauhaan.

Suljin toimistoni klo 16.15. Alkoi viikonloppu. Tein kävelylenkin noin puolentoista kilometrin päässä olevaan satamaan. Havainnoin saariston ruskaa.

Haistelin merituulta, katselin kaukana, aallonmurtajan takana sortuvia aaltoja. Ja ikuistin tuttuja maisemia uusissä väreissä ja valossa.

Sataman vilkas kesäkahvila on sesongin ulkopuolella suljettu, mutta juhannuksen alla lukot taas avataan ja vastakeitetyn pannukahvin tuoksu täyttää kahvituvan.

Jurmossa aika pysähtyy. Vuorokausi kulkee valon myötä. Kelloajalla ei ole väliä. Päivällä on rauha ja yön uni on levollista. Stressi on kaukana mantereella.

Pienet askareet täyttivät illan suun. Ruoan tuoksu, yhteinen ateria nuorison kanssa, käsin tiskaaminen.

 Ja sitten aurinko taas laski. Mökin terassi kylpi viimeisten säiteiden valossa. Illan hämärtyessä meitä odottavat vielä ihanan pienen, kallionkolossa olevan rantasaunan löylyt. Sen ikkunasta avautuu aava ulappa ja syystuulen nostattamat aallot näyttävät mahtavilta.

Terveisin,