sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Jurmon yllättävät eläinystävät

Lintubongaajien paratiisisaarena tunnettu Jurmo on ollut historiansa aikana myös hylkeenpyynnin luvattu maa. Tänä päivänä saarelta voi löytää lintujen ohella lampaita ja alpakoita!

Saaren lampaat kuuluvat kirjailija, toimittaja Agneta Anderssonille. Eilen bongasin ne laiduntamassa aivan tien laidassa. Otin esiin kamerani ja lampaat asettuivat ilokseni oikein ryhmäkuvaan. Viisaita eläimiä. Lauman uuhet ovat nimeltään Sara, Viola, Mercedes ja Malla.



Alpakat tulivat Jurmoon saaren edesmenneen voimanaisen, Pirjo Mattsonin toiveesta. Pirjo oli eläinrakas ja hän innostui alpakoista. Pirjon luoma traditio on jäänyt elämään.
Saarella tällä hetkellä olevat alpakkaystävämme vasemmalta: musta Marleena, valkoinen Sirius ja nuori ruskeankirjava Miriam.






Musta Marleena on vanhimmasta alpakkapolvesta. Sen utelias veli Figaro hukkui pari vuotta sitten jäihin. Figaro oli mennyt kevätjäälle kävelemään arvaamatta, miten petollinen hauras jää on painavan eläimen alla. Myös saarella syntynyt alpakkavauva menehtyi. Sen hengenpelastuyrityksessä oli mukana myös vanhin, saarella kesätöissä ollut tyttäreni, joka oli mm. soittanut turkulaisille eläinlääkäriasemille saadakseen on-line hoito-ohjeita. Tapahtuman jälkeen meillä ei saanut puhua vähään aikaan alpakoista.



Lajina alpakat ovat kotoisin Etelä-Amerikan Andien tuhansien metrien korkeudessa olevilta vuoristoalueilta ja ovat tottuneet karuihin olosuhteisiin. Siksi alpakat pärjäävät hyvin myös saaristossa.
Jurmon alpakat saavat vaeltaa vapaasti ja syödä ruohoa Norrgrannaksen tilan mailla. Ne ovat rauhallisia ja ystävällisiä. Ne ovat tottuneet myös saaren vieraisiin, jotka haluavat päästä niitä hellitteemään. Kuopuksenikin intoutui.



Erityisesti lauman nuorin, suoloinen Miriam tuntui olevan suosiossa.


Pirjo Mattson aloitti myös alpakkatuotteiden myynnin saarella. Valikoimassa on ainakin ihania neuleita villapaidoista rannelämmikkeisiin, huiveja, huopia ja pehmoleluja. Alpakkatuotteet valmistetaan pääosin Perussa.

Alpakan villassa ei ole villarasvaa, vaan se on todella hienojakoista, kevyttä ja pehmeää. Villa on myös erittäin kestävää ja lämmintä. Alpakkalangoissa harmaan ja ruskean sävyt ovat luonnonvärejä ja muut värjättyjä.





Tämä pehmeä karvaturre päätyi muutamia vuosia sitten kuopuksen matkamuistoksi Jurmon kesäkaupan hyllyltä. Alpakkatuotteita voi tosin ostaa saarella ympäri vuoden, myös silloin, kun kesäpuoti on suljettu.



Minä itse ostin Jurmosta Pirjon innoittamana ylellisen pehmeän kaulahuivin sekä lämpimän alpakkahuovan. Ruudullinen huopa on ollut todellinen aarteeni jo monta talvea. Pakkasen paukkuessa kietoudun huopaani ja kyyhötän takan ääressä. Huopa toimii myös viileiden kesäiltojen lämmikkeenä.

Ostoslistallani ovat alpakanlangasta neulotut rannelämmittimet ja paksut villasukat - tai sukkalangat. Alpakkasukat ovat ihanan lämpimät mutta eivät hiosta, sillä alpakanvilla sitoo hyvin kosteutta.


Terveisin,


lauantai 22. lokakuuta 2011

Lauantaisauna Jurmossa

Heräsin aamulla siihen, että aallokko jylisi piemeydessä kuin kaukana pauhaava ukkonen. Tuuli oli kääntynyt ja voimistunut. Sade piiskasi suoraan mökkimme ikkunoita tasaisesti rummuttaen. Piemeys väistyi, mutta aamu koitti ilottomasti harmaan sävyin. Tuuli tuntui luissa ja ytimissä. Halusimme vain käpertyä mökin suojaan.










Kun sade lakkasi, päätin lähteä lenkille kamera kainalossa. Tuuli kiidätti taivaalla harmaita sadepilviä niin uskomatonta vauhtia, että perässä ei pysynyt. Ja hyvä niin. Pilvet väistyivät ja pikku hiljaa aurinko alkoi pilkottaa tummanpuhuvalta taivaalta. Ensin hentoina säteinä silloin tällöin ja lopulta täydeltä taivaalta.







Mikä ihanuus! Tästäkin tuli lopulta upea syyspäivä. Samalla päivä oli mitä konkreettisin osoitus luonnon arvaamattomuudesta. Aamumyrsky vaihtui muutamassa tunnissa kauniiksi poutasääksi. Lopulta vaahtopäinä vellonut äänekäs merikin tyyntyi ja sen ääni alkoi muistuttaa kesäistä liplatusta.





Päivän tapahtuma oli Nauvosta tulevan yhteysaluksen visiitti iltapäivällä. Minäkin kiiruhdin kesken askareitteni satamaan juoksuaskelin, jotta pääsin osalliseksi tilanteesta. Olin jo lapsena lukenut  mielenkiintoisista satamatapahtumista Astrid Lingrenin kirjasta "Saariston lapset" ja kesäiset saaristohetket olivat vahvistaneet kokemukseni tästä käytännöstä.




Tällä kertaa tulijoita oli vähän. Lintujen tutkijoita huikeine kameroineen. Mutta kesällä tyypillistä rantaruuhkaa ei ollut. Lauantaina tietysti viikonlopun viettäjät ovat jo tulleet ja he poistuvat vasta sunnuntain lautalla. Joku osa minussa kuitenkin odotti lautalla saapuvia tuttuja. Koin häivähdyksen surua.







Poistuin tyhjän tuntuisen satama-alueen kautta. Ohitin legendaarisen kalastajan, Jurmo-Perin pojan Klas Mattssonin kalankäsittelyalueen. Verkot olivat maissa ja saalista ei tänään tullut. Oli kalastajan vapaapäivä. Muistelin mennyttä kesää ja Klasun savustamia kampeloita. Mumisin itsekseni, että Jurmon savukampelaa parempaa kalaruokaa ei olekaan.










Kotimatkalla ohitin Jurmon kappelin. Senkin ovi oli lukittu. Viivähdin toistamiseen hetken kappelin ympärillä olevalla hautausmaalla. Ajattelin saaren ihmisiä ja heidän elämäänsä. Kautta aikojen ulkosaariston olosuhteet ovat olleet karut. Toisaalta varmasti myös palkitsevat ja omalla tavallaan onnelliset.




Ja aurinko laski, tänäänkin. Onnemme oli nähdä auringonlasku vielä viimeisenä iltanammekin.
Naapurin saunan savupiipusta tuprusi kotoisasti savu. Se jätti noustessaan vanan iltaruskon punertamaa taivasta vasten. Pihapiirissä tuoksui lapsuuden lauantaille. Pakkasin onnellisena oman saunakassini mennäkseni itsekin "omaan" kallionkolon rantasaunaani, joka on suosikkini - saunojen sauna.




Istuin hetken saunan terassilla ulapalle katsellen. Ajattelin, että ensi vuonna Jurmo on kuulunut elämääni jo neljännesvuosisadan! Toisaalta ilahduin pitkästä suhteesta, toisaalta tunsin itseni fossiiliksi. Samalla mietin uusia mökkivarauksia tulevaa juhlavuotta ajatellen:).



Terveisin,


Musikaali Berliinin nähtävyytenä

HINTERM HORIZONT

Marlene-Dietrich aukiolla sijaitsevan modernin musikaaliteatterin, Theater am Postdamer Platzin näyttämöllä pyörii Berliinin historiaa kuvaava musikaali Hinterm Horizont. Se on mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava kooste kaupungin vaikuttavia historiavideoita ja rock-musiikkia.







Länsisaksalainen 80-luvun nuorison rockidoli Udo Lindenberg piti teksteissään ja musiikissaan yllä Saksojen yhdistymisen toivoa: Tyttö Itä-Berliinistä, Horisontin takana, Erikoisjuna Pankowiin... olivat listahittejä, jotka nyt soivat tänä vuonna ensi-iltansa saaneessa musikaalissa.

Lindenberg-hysteria levisi Itä-Berliinissä pidetyn konsertin jälkeen ja tähden kiertue DDR:ssä peruttiin varomattomien sanojen seurauksena.


Musikaali kertoo rock-tähden ja itäberliiniläisen tytön Jessyn rakkaustarinan värikkäine käänteineen. Berliinin muurin kahleilla on suuri merkitys tarinassa. Tarina kuvaa karrikoidulla tavalla ihmisten elämää Itä-Berliinissä Stasin valvovan silmän alla. Nuorisokasvatus on orjallista ja länsimuusikko edustaa vääriä arvoja. Nuoriso kuitenkin edustaa muutoksen tuulia ja haaveilee vapaudesta.



Ulkopuolisen silmin katsottuna musikaali on pala realistista historiaa. Mutta katsomossa ei voi välttyä saksalaisten katsojien erilaisilta tuntemuksilta. Välillä suuri yleisö repeää naurusta. Mutta vieressä istuva mies ei naura kertaakaan. Lopussa suuri osa yleisöstä nousee seisomalla osoittamaan suosiotaan. Naapuri istuu hiljaa penkissään taputtamatta. Minä nousen seisomaan, jotta näen vielä esiintyjät väkijoukon keskellä. Esitys oli hyvä.

Myös kriitikot ovat musikaalia ylistäneet. Arvostettu Die Welt -lehti on määritellyt musikaalin ilmaisulla "Lindenbergin elämäntyö Berliinin nähtävyytenä".


Hinterm Horizont on East-West-Side-Story!


Terveisin,

perjantai 21. lokakuuta 2011

Syyspäivä Jurmossa

Tiukka pohjoistuuli helisi yöllä ikkunoissa, se tarttui takkahormin vetoon. Olen tottunut siihen, että saaristossa lähes poikkeuksestta kesäaamun auringonnousu nostattaa päivätuulen, joka tyyntyy yöksi. Nyt sääsysteemi oli muuttunut. Se vastasi kesän myrskyjaksoja. Allot velloivat tyyntymättä myös yön pimeydessä.

Ulkosaariston syksyn kokeminen oli yksi vahva syy, miksi halusimme tulla Jurmoon juuri nyt. Tuuli ei pettänyt meitä. Se tuiversi, niin kuin uumoilimme. Mutta onneksi se kohteli meitä kaupunkilaisia silkkihansikkain. Pahin syysmyrsky olisi saattanut pelottaa meidät pahan kerran. Parin illan takainen ukkosmyrsky oli jo kotipihallakin kovaa koettavaa.

Yö oli säkkipimeä ja aallokko jylisi pimeydessä. Sisätiloissa oli suojaisaa ja hiljaista, oman hengitys oli ainoa ääni, jonka saattoi kuulla. Utön majakka loi tuvan seinään rytmissä toistuvan valoilmiön, jonka katseluun nukahdin. Heräsin taas viideltä, kehon kelloni mukaan. Ulkona tarvitsi vielä otsamapun, mutta syvin piemys oli mennyt. Sytytin takan ja keitin kahvia. Aloin kirjoittaa.





Seurasin aamun valkenemista. Valon määrä kasvoi samassa suhteessa, kun tekstini piteni. Puoli yhdeksältä oli jo päivä. Puoli kymmeneltä alkoi paistaa aurinko. Se kultasi kuivettuneen rantaheinikon ja kirkasti talojen tummat seinät iloisimmiksi.


Teen säännöllisesti etätöitä toimiston ulkopuolella, joten käytännössä poissaoloni ei herätä työpaikalla ihmetystä. Ja minulle saaristotoimisto sopi upeasti. Olen opetellut tekmään tekstiä ja suunnittelutyötä kaikkialla. Itse asiassa tuloksen kannalta tehokkaimmat päivät ovat aina ne, jolloin olen vetäytynyt rauhaan.

Suljin toimistoni klo 16.15. Alkoi viikonloppu. Tein kävelylenkin noin puolentoista kilometrin päässä olevaan satamaan. Havainnoin saariston ruskaa.


Haistelin merituulta, katselin kaukana, aallonmurtajan takana sortuvia aaltoja. Ja ikuistin tuttuja maisemia uusissä väreissä ja valossa.






Sataman vilkas kesäkahvila on sesongin ulkopuolella suljettu, mutta juhannuksen alla lukot taas avataan ja vastakeitetyn pannukahvin tuoksu täyttää kahvituvan.









Jurmossa aika pysähtyy. Vuorokausi kulkee valon myötä. Kelloajalla ei ole väliä. Päivällä on rauha ja yön uni on levollista. Stressi on kaukana mantereella.


Pienet askareet täyttivät illan suun. Ruoan tuoksu, yhteinen ateria nuorison kanssa, käsin tiskaaminen.


 Ja sitten aurinko taas laski. Mökin terassi kylpi viimeisten säiteiden valossa. Illan hämärtyessä meitä odottavat vielä ihanan pienen, kallionkolossa olevan rantasaunan löylyt. Sen ikkunasta avautuu aava ulappa ja syystuulen nostattamat aallot näyttävät mahtavilta.








Terveisin,